Same same but different – nostoja brittiläisestä opiskelija-asuntokonferenssista

02.05.23

Pintapuolisesti tarkasteltuna brittiläisen ja suomalaisen opiskelija-asumisen ero on iso. Briteissä leijonanosa opiskelija-asuntotarjonnasta on asuntolamuotoista (halls), kun taas meillä asuntoja – silloinkin kun puhutaan soluasunnoista. Meillä valtaosa asunnoista on kalustamattomia ja opiskelijoiden enemmistö myös toivoo mahdollisuutta sisustaa itse uuden kotinsa. Briteissä asunnot ovat lähes aina kalustettuja. Suomessa laatutason nosto tarkoittaa yksiöitä, parkettia tai vinyylilankkua, pyykinpesukoneliitäntää ja astianpesukoneita. Briteissä monesti parempia yhteistiloja, siivousta, enemmän järjestettyä Residence Life -ohjelmaa ja 24/7 aulapalveluita asuntokohteissa. Kovin erilaista siis.

Eroista huolimatta moni trendi on yllättävän samanlainen, mikä kävi ilmi brittiläisen opiskelija-asumisjärjestö ASRAn konferenssissa Belfastissa huhtikuussa. Konferenssi on suunnattu yliopistojen asumispalveluiden ja opiskelija-asuntojen tarjoajien henkilöstölle. Suomesta konferenssioppeja hakemaan lähti yhdeksän SOAlaista.

Mielenterveysongelmat tapetilla – mitä opittavaa ratkaisuista?

Opiskelijoiden mielenterveysongelmat ovat kärjistyneet hälyttävästi ympäri maailmaa, ja sama näkyy niin Briteissä kuin koto-Suomessakin. Sen sijaan on iso ero siinä, minkälainen rooli opiskelija-asunnontarjoajilla on näiden ongelmien ehkäisyssä, lievittämisessä ja ratkomisessa.

Briteissä asunnontarjoaja on monesti yliopisto, tai vähintäänkin yliopisto koordinoi opiskelijoidensa asumista yksityisten palveluntarjoajien hoteissa. Yliopistolla on keskeinen vastuu opiskelijoiden hyvinvoinnista ja myös työkalut siihen saman katon alla. Asumisessa yleiset Residence Life -ohjelmat kytkeytyvät muihin opiskelijoiden tukiverkostoihin ja tieto kulkee tiimien välillä. Jollakulla on siis ainakin periaatteessa koppi kokonaisuudesta.

Suomessa YTHS tarjoaa perustason terveyspalvelut ja korkeakoulut opintopsykologeja. Osa löytää kodin opiskelija-asuntoyhteisön huomasta, mutta iso osa asuu normaaleissa vuokra-asunnoissa. Asunnontarjoajat ovat perinteisesti pitäytyneet vain asuntojen tarjoamisessa, eivätkä ota osaa muuhun hyvinvointityöhön – joskin muutosta on ilmassa. Korkeakoulujen rooli asumisessa on vähäinen, eikä voi myöskään sanoa, että niillä olisi vastuuta tai edes otetta koko palvelukokonaisuudesta. Opiskelijajärjestöillä on historiallisesti ollut keskeinen rooli palvelujärjestelmän pystytyksessä ja on lisäksi päävastuu opiskelijaelämän sosiaalisesta puolesta. Arjen tasolla yksittäisen opiskelijan palvelukokonaisuutta ja -polkua ei oikein koordinoi kukaan.

Brittiläinen integroitu palvelurakenne helpottaa mielenterveysongelmien ratkomista verrattuna suomalaiseen hajautuneeseen järjestelmään sekä yksityisyyttä korostavaan kulttuuriin. Opittavaa siis on. Miten meillä eri tahot voisivat toimia paremmin yhteen opiskelijan tukemiseksi? Toisaalta brittiläiset opit on sopeutettava pohjoismaiseen kulttuuriin yksityisyyden suoja turvaten. Esimerkiksi tieto kyllä siirtyy tukitiimien välillä, mutta suomalaisesta näkökulmasta rekisterikirjaukset (”incident reporting”) opiskelijan yksityisasioista tuntuvat aika hurjilta.

Opiskelija-asumisesta uhkaa tulla koulutuksen kansainvälistymisen pullonkaula – meillä kilpailutekijä?

Anglosaksinen maailma on kielietunsa turvin globaalin opiskelijaliikkuvuuden lippulaiva, jonka murusista saamme kisata tosissamme pienenä ja syrjäisenä maana, jonka kieli lukeutuu maailman hankalimpiin. Silti Briteissäkin kone on alkanut yskiä. Korkeakoulut rekrytoivat ennätysmääriä kansainvälisiä maksavia tutkinto-opiskelijoita budjettivajeidensa tilkkeeksi, mutta opiskelijoiden asuttaminen on alkanut muodostua pullonkaulaksi. Lieveilmiöinä on asuntopulaa, ahdasta asumista ja asunnottomuutta.

Suomessa on tavoitteena kolminkertaistaa kansainvälisten tutkinto-opiskelijoiden määrä vuoteen 2030 mennessä. Lähtötilanne on asumisen osalta hyvä. Opiskelija-asuminen on laadukasta ja sitä verrattain hyvin tarjolla. Opiskelija-asuntojen tarveharkinta takaa, että kaukaa tulevat asunnonetsijät ovat etusijalla. Kansainväliset tutkinto-opiskelijat etsivät usein edullisinta asumismuotoa ja asuvat usein soluissa, kun taas kotimainen kysyntä on siirtynyt yksiöihin. Eurostudent-tutkimuksen vertailussa Suomessa korkein osuus kansainvälisistä opiskelijoista asuu opiskelija-asunnoissa.

Meilläkin opiskelija-asuntokysyntä on nousussa koronan jäljiltä ja syksyn kysyntähuipun aikana monessa kaupungissa kaikille hakeneille ei riitä asuntoa – edes solua. Jos siis tavoitteet kansainvälisen tutkinto-opiskelijamäärän kasvusta halutaan viedä todeksi, opiskelija-asuntotarjontaa on kasvatettava. Muuten riittämätön tarjonta voi meilläkin muodostua kasvun pullonkaulaksi.

Konferenssissa povattiin, että Briteissä kansainvälisten opiskelijoiden määrän rajoittaminen noussee keskusteluun. Hollannissa alettiin jo viime vuonna pohtia rajoituksia asuntopulan takia. Meillä tilanne on vielä verrattain hyvä. Kun muualla asuntopula on muodostumassa pullonkaulaksi, voisiko opiskelija-asuntotilanteemme olla yksi kilpailutekijä kansainvälisten opiskelijoiden houkuttelussa?

Eriytyykö opiskelija-asuminen ja mitä sille olisi tehtävissä?

Opiskelijoiden vaatimustaso on nousussa, niin Suomessa kuin Briteissäkin, vaikka se kanavoituukin erilaisiin tekijöihin. Toisaalta osa vain etsii edullisinta mahdollista vaihtoehtoa. Opiskelija-asuntotarjonnasta on löydyttävä molempia.

Erilaiset asumistoiveet eivät jakaudu sattumanvaraisesti. Esimerkiksi Suomessa kansainväliset opiskelijat ovat selvästi kiinnostuneempia yhteisöllisen asumisen ratkaisuista ja edullisista ratkaisuista (kurkkaa vaikka Opiskelijabarometrin asumisen raportista). Briteissä jako ei kulje niin selvästi kansalaisuuden, vaan pikemminkin yhteiskuntaluokan mukaan. Esimerkiksi luksusasumista etsivät vauraat kansainväliset opiskelijat ovat oma ryhmänsä, jota ei Suomessa ole juuri havaittu.

Opiskelijoiden asuminen segregoituu, kun asuminen määräytyy toiveiden ja rahkeiden mukaan ja nämä korreloivat vahvasti luokan ja taustan kanssa. Esimerkiksi Suomessa syrjempänä sijaitseva mutta edullinen soluvoittoinen kohde voi olla pääosin kansainvälisten opiskelijoiden kansoittama, kun taas keskustan uudessa yksiökohteessa on liki yksinomaan kotimaisia opiskelijoita. Brittikontekstissa opiskelun aikaisen asumiskokemuksen on jo itsessään nähty kontribuoivan positiivisesti myöhempiin asumis- ja työmahdollisuuksiin verrattuna vanhempien luona asuneisiin (Rugg, Ford & Burrows, 2004).

Eriytyvät asumiskokemukset eivät tietenkään ole tavoiteltava asia. Kansainvälisten opiskelijoiden on vaikea tutustua suomalaisiin, jos nämä asuvatkin erillään. Voi myös syntyä mielikuvia tarkoituksellisesta eriyttämisestä, vaikka taustalla onkin vain yksilöiden erilaiset toiveet ja maksuhalukkuus.

Mitä eriytymiselle sitten olisi tehtävissä? Parhaassa tapauksessa kohteissa olisi itsessään monipuolisesti erilaisia ja erihintaisia ratkaisuja. Käytännössä näin ei useinkaan ole. Uudistuotannossa ei myöskään ole helppoa – tai edes viisasta – pyrkiä tarjoamaan ratkaisuja kaikkiin hintaluokkiin. Asuntokannan monipuolistamisen ja sekoittamisen ohella toinen konsti liittyy asuntojen jakoperusteisiin ja hinnoitteluun: voisiko eriytymisen välttämiseksi kiintiöidä asuntopaikkoja jaettavaksi sosiaalisin perustein ja alehintaan? Briteissä tällainen positiivinen diskriminaatio on jo noussut keskusteluun, mutta istuisivatko sosiaalisin perustein tehdyt jyvitykset kotimaiseen ARA-maailmaan?

Yhä useampi kansainvälinen opiskelija saapuu perheineen

Kansainvälisten opiskelijoiden määrän kasvu on jotain, mitä Briteissä ja on koettu ja Suomessa tavoitellaan. Sen sijaan molemmissa on viimeisen vuoden – parin sisällä nähty merkittävä muutos perheineen saapuvien kansainvälisten opiskelijoiden määrässä. Vuonna 2019 Briteissä kuusi prosenttia opiskeluun liittyvistä viisumeista myönnettiin perheenjäsenille, mikä tarkoitti 16 047 viisumia. Muutamassa vuodessa määrä on moninkertaistunut. Vuosien 2022-2023 kansainvälisten opiskelijoiden kohdalla osuus oli jo 20 prosenttia ja 116 321 viisumia. Suomesta ei ole tiedossa lukuja, mutta ilmiö on havaittu opiskelija-asuntoyhtiöiden asiakaspalveluissa. Molemmissa maissa taustalla on perheenjäsenten saapumista ja työskentelyä helpottavat maahantulosäännösten muutokset.

Suomen opiskelija-asuntokannassa on ollut perheasuntoja iät ajat, joten meillä on paremmat edellytykset vastata muuttuneeseen tarpeeseen. Silti voi olla, että tulijat pyrkivät asumiskuluissa säästämiseksi asumaan huomattavasti ahtaammin, kuin mihin meillä Suomessa on totuttu. Briteissä perheille sopivia opiskelija-asuntoja ei juuri ole, ja moni onkin nostamassa kädet pystyyn: etsiköön asunnon yleisiltä asuntomarkkinoilta.

Nopea muutos alleviivaa tarvetta ennakoida saapuvia kansainvälisiä opiskelijoita pelkkiä lukumääriä tarkemmin. Jos tavoite on kolminkertaistaa kansainvälisten opiskelijoiden määrä vuosikymmenen loppuun mennessä, mikä osuus tulijoista saapuu perheensä kanssa? Entä minkälaista hinta- ja laatutasoa nämä odottavat asumiseltaan?

Opiskelija vaiko asiakas?

Yksi sessio käsitteli opiskelijan rooli korkeakoulujen tarjoamissa asumispalveluissa: onko opiskelija asiakas vaiko vain opiskelija? Vastakkainasettelu oli yksinkertaistus. Opiskelijan rooli pelkistyi hallintoalamaiseksi, jonka toiveita ei kuulla, kun taas asiakkaan rooli vertautui huippuhotellien personoituun palvelukokemukseen. Luonnollisesti keskustelu päätyi yksimieliseen lopputulokseen – opiskelijaa on kohdeltava asiakkaana.

Keskustelu sivuaa yliopistopolitiikan ikiaikaista keskustelua opiskelijoiden roolista asiakkaina vai yliopistoyhteisön jäseninä. Näistä jälkimmäinen korostaa opiskelijoiden oman aktiivisuuden vaikutusta lopputulokseen. Oppi ei mene päähän kaatamalla. Mitä enemmän panostaa, sitä enemmän opiskeluvuosiltaan saa.

Sama pätee yhtä lailla asumiseen. Yhteisöllinen asuminen tuskin on kovin yhteisöllistä, jos ei ole valmis näkemään vaivaa tutustuakseen naapureihin. Parhainkaan asiakaskokemus ei voi taata, että asunnosta tulee koti; asukas tekee asunnosta kotia omilla toimillaan, ajatuksillaan ja asenteillaan. Asukkaan omalla panoksella on vaikutusta, onpa kyse sitten brittiläisestä yhteisöllisestä opiskelija-asuntokulttuurista tai suomalaisista pesänrakentajaopiskelijoista.

Keskustelu hyvästä asiakaskokemuksesta monipuolistuu, jos ottaa mukaan yhteisön ja oman panoksen roolin. Moni kuluttajatuote ja -palvelu rakentaa brändiään juuri yhteisön – ehkä keinotekoisen sellaisen – kautta. Hotellien kanta-asiakasohjelmat muuntautuvat personoitua kokemusta markkinoivaksi clubiksi. Influensseripolven kuluttajille menestyksekäs brändi on se, jonka he ovat valmiita liittämään oman henkilöbrändinsä kylkeen.
Opiskelija-asuntotoimijoilla on opittavaa siitä, miten hotellit tekevät vieraidensa olon tervetulleiksi ja palvelluiksi – olipa keinona sitten asunnossa odottava nallekarhu, fasilitoitu tutustuminen naapureihin tai ensiluokkainen hyvittely puutteista. Kun on kyse opiskelijoiden kodeista, se on kuitenkin vain ensimmäinen askel. Parhaimmillaan hyvä palvelu auttaa, että lyhytaikaisestakin asumisesta ennättää tulla rakas oma koti.

Ja loppuun kevennys!

Vierailimme muutamassa Queen’s University Belfastin opiskelija-asunnossa. Yhdessä asunnossa pedatun kiintokalustesängyn päällä odotti pieni nalle – tosin vain esittelyhuoneen rekvisiittana. Konferenssihotellin huoneessa kylpyammeen äärellä hotellivieraille oli tuotu muovipussiin pakattu kylpyankka.

Ensi alkuun molemmat tuntuvat turhakkeilta. Useimmat hotellivieraat tuskin käyttävät kylpyankkaa sen enempää kuin opiskelijatkaan nukkuvat nallen kanssa. Lisäksi kylpyankka-muoviturhake oli vielä pakattu muovipakettiin.

Toisaalta kylpyankan muovipaketti tarkoittaa, että hotellisiivooja tietää, milloin ankka on jäänyt koskemattomaksi. Pienenpieni lisämuovi voi siis auttaa, ettei isompi muoviturhake päädy käyttämättömänä roskiin. Vaikkei hotellivieras ankalla leikkisikään, kotiin vietynä tuliaisena siitä voi olla iloa jälkikasvulle – näin ainakin itsellä kävi. Tästä siis kaksi oppia: pieni turhalta tuntuva ele voi tuottaa muistiin jäävän ja iloa tuottavan kokemuksen ja kestävyysasioissa kannattaa pohtia pintaa syvemmälle – vaikkei muoviturhakkeisiin toki kannata kannustaa. Mitkä voisivat olla pienet iloa tuottavat eleet opiskelija-asuntoasukkaalle?

Lähteet:

Rugg, J., Ford, J., & Burrows, R. (2004). Housing advantage? The role of student renting in the constitution of housing biographies in the United Kingdom. Journal of Youth Studies, 7(1), 19-34.

Lauri Lehtoruusu
Kirjoittaja on Suomen opiskelija-asunnot SOA:n toiminnanjohtaja