SOA lausui Aran lakkauttamisesta ja tehtävien siirrosta

21.08.24

Ympäristöministeriö valmistelee lakimuutosta, jonka myötä Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (Ara) itsenäisenä virastona lakkautettaisiin ja sen tehtävät ja henkilöstö siirrettäisiin hallinnollisesti osaksi ympäristöministeriötä 1.1.2025 alkaen.

SOA tiedostaa tarpeen kehittää Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskusta nykyisestä etenkin lainoitus-, tuki- ja valvontaprosessien sujuvuuden, ennakoitavuuden ja läpinäkyvyyden osalta. Tämä voi edellyttää muutoksia nykyiseen virastorakenteeseen. Sen sijaan SOA näkee, että nyt päätetty ja lakiluonnokseen kirjattu lakkauttaminen on hätiköity päätös, joka ei anna hyviä eväitä prosessien kehittämiseen. Toteutuessaan esitetyllä hyvin kiireellisellä aikataululla voi vaarantaa hankehakemusten käsittelyn kriittisellä hetkellä elvytyksen vuoksi korotetun korkotukilainojen hyväksymisvaltuuden ja rajua leikkausta edeltävän erityisryhmien investointiavustuksen myöntövaltuuden kannalta.

Nyt ehdotetulle Aran tehtävien sulauttamiselle ympäristöministeriöön on vaihtoehtoja, joiden punninta esityksestä puuttuu: Valtiokonttori on jo nykyisin keskeisessä roolissa asumisen tuotantotukien myöntöpäätösten toimeenpanossa ja valvonnassa tai yksi vaihtoehto olisi uusi virasto, johon kootaan laajemmin rakennetun ympäristön asiantuntija-, tuki- ja ohjaustehtäviä.

On oletettavaa, että hankekäsittelyn suurin paine ajoittuu loppuvuoteen ja jos samaan aikaan vielä ajoittuu valtava organisaatiomuutos, on ilmeinen riski, että valtuuksia jää käyttämättä. Mikäli Ara aiotaan lakiluonnoksen mukaisesti lakkauttaa, SOA esittää, että valmistelun tarvitseman lisäajan ja asuntorakentamisen elvytykseen liittyvien kiireiden vuoksi Aran tehtävien siirtoa ympäristöministeriöön lykätään vuodella ja se toteutetaan samassa aikataulussa kuin Valtion asuntorahaston sulauttaminen budjettitalouteen.

SOAn lausuntoon voit tutustua täällä

Lausuntomateriaalit ja muiden lausunnot löydät lausuntopalvelusta